Parsalla täytetty tomaatti

Näyttävä alkuruoka juhliin

Vaihe 1
Leikkaa voitaikinalevystä neljä pientä pyöreää piirakkapohjaa (halkaisijaltaan n. 10 cm) ja tee lopusta taikinasta reunat pohjiin. Ota esiin neljä arkkia SAGA Leivinpaperia ja aseta piirakkapohjat arkeille. Erottele kananmunasta keltuainen ja sekoita siihen tilkka vettä. Sivele piirakkapohjat seoksella. Tee leivinpaperiarkeista SAGA veneet kiertämällä arkin molemmat päät tiukasti kiinni. Laita veneet uunipellille ja paista piirakkapohjia 200 °C n. 15 minuuttia.

Vaihe 2
Pese ja kuori parsat. Valkoiset parsat kuoritaan yleensä aina ja vihreät kun varsi tuntuu tyviosasta puumaiselta. Leikkaa pois parsatankojen tyvestä noin 3-5 cm puumaista osaa. Paloittele parsat muutaman sentin pituisiksi paloiksi. (Reseptiin käytetään ainoastaan nupulliset päät).

Vaihe 3
Laita kattilaan vettä, suola, sokeri ja voi ja anna kiehahtaa. Lisää parsat ja anna kiehua hiljalleen noin 7 minuuttia. Kypsyys on varminta tarkastaa maistamalla. Valuta kypsät parsat välittömästi siivilässä.

Vaihe 4
Pese tomaatit ja leikkaa pois tomaatin ylin kolmasosa. Tyhjennä tomaattien siemenet talteen astiaan. Pese persilja ja hienonna se. Leikkaa tomaatista poistettu yläosa ja kinkku pieniksi kuutioiksi.

Vaihe 5
Sekoita astiassa tomaatinsiemenet, kermaviili, 2/3 kinkusta ja tomaattikuutiot. Mausta suolalla. Täytä tomaatit seoksella. Työnnä nupullisia parsanpäitä pystyyn tomaattiin ja ripottele loput kinkusta päälle. Aseta täytetyt tomaatit SAGA veneisiin piirakkapohjien päälle ja paista uunissa 200 °C noin 15 minuuttia.

Näin taittelet veneen:

SAGA_04_boat_700x400.jpg

Tähän reseptiin tarvitset:

  • 1 pkt valmista voitaikinaa
  • 1 kananmunan keltuainen
  • 16 kpl valkoista parsaa
  • 12 kpl vihreää parsaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl voita
  • 4 pihvitomaattia (kukin n. 180g)
  • 2 rkl persiljaa
  • 100 g kermaviiliä
  • 100 g kinkkua
  • 2 rkl tomaattimehua

Tutustu reseptin tuotteeseen SAGA Leivinpaperi

Tutustu tuotteeseen