Marsipaanilla kuorrutettu unelmakääretorttu

Tämän unelman voit toteuttaa vaikka tänään ja nauttia sen pala kerrallaan

Vaihe 1
Kuori ja paloittele banaanit. Ripottele päälle sokeri ja sekoita.

Vaihe 2
Laita banaanit SAGA Leivin- tai Ruoanlaittopaperilla vuorattuun uunivuokaan ja kypsennä 200°C (225°C) uunissa, kunnes sokeri on hieman paahtunut ruskeaksi. Soseuta banaanit esimerkiksi haarukalla ja anna jäähtyä.

Vaihe 3
Vaahdota kerma ja sekoita jäähtynyt banaanisose siihen. Paloittele mansikat, hienonna mintunlehdet ja lisää ne seokseen.

Vaihe 4
Tee seuraavaksi pohjataikina. Vaahdota sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilää apuna käyttäen munavaahtoon varovasti sekoittaen.

Vaihe 5
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 160°C (180°C) uunissa n. 12 minuuttia.

Vaihe 6
Kauli marsipaani ohueksi levyksi muovikelmun ja leivinpaperin välissä niin, että muovikelmu on alimmaisena ja leivinpaperi päällimmäisenä. Näin levy ei liu’u pöydällä ja marsipaanin pinnasta tulee sileä.

Vaihe 7
Käännä levy ympäri, jolloin leivinpaperi tulee alimmaiseksi. Poista muovikelmu ja kumoa jäähtynyt kääretorttupohja kaulitun marsipaanin päälle. Levitä täyte tasaisesti levyn pinnalle ja kääri torttu rullalle leivinpaperia apuna käyttäen.

Vaihe 8
Ota n. A4-kokoinen pala leivinpaperia ja taittele siitä SAGA pursotin. Täytä sulatetulla tummalla suklaalla ja pursota kääretortun pintaan koristeraitoja. Nosta kääretorttu tarjoilulautaselle ja koristele halutessasi vielä tuoreilla mansikoilla ja vaniljakermavaahdolla.

Tähän reseptiin tarvitset:

  • SAGA Leivinpaperia

Täyte

  • 200 g valkoista marsipaania
  • 4 banaania
  • 2 rkl sokeria
  • 1 dl mansikoita
  • 1 dl kuohu- tai vispikermaa
  • tuoreita mintunlehtiä

Pohja

  • 2 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • ½ tl leivinjauhetta

Koristeluun

  • tummaa suklaata

Tutustu reseptin tuotteeseen SAGA Leivinpaperi

Tutustu tuotteeseen